B8. Henkilökuva Pehkosen muorin talo -novellin kertojasta

Pehkosen muorin talo on Timo Teräsahjon vuonna 2000 kirjoittama novelli kokoelmasta Keksijän poika ja muita novelleja. Novellissa kuvataan huonoja perhesuhteita sekä kapinoivan nuoren tuntemuksia riitaisan muuton keskellä. Novellin tilanne ja tapahtumat ovat nykypäivänä monelle tuttuja, joten se voisi olla arkinen novelli.

   Novellin äänenä toimii minäkertoja, ja tarina kerrotaankin hänen näkökulmastaan. Kertojan sukupuolesta tai ulkonäöstä ei novellin perusteella saada juurikaan tietoa. Hänen voi kuitenkin olettaa olevan poika, sillä hän kuuntelee esimerkiksi Mötley Crueta, joka on tunnetusti hieman raskaampaa musiikkia ja voisi siksi viitata miespuoliseen henkilöön. Kertojan kielenkäyttö kuten ”Pakkaa homo itse!” sekä melko välinpitämätön suhtautuminen kuolleeseen naapuriin ja isän lyönteihin saattavat myös omalta osaltaan olla vihjeitä miessuvun edustajasta. Toisaalta nykyaikainen kielenkäyttö ja isän sanat ”tuo lapsi” viittaavat myös kertojan ikään. Kertojan äkkipikaisesta ja kapinoivasta käyttäytymisestä voisi päätellä hänen olevan teini-ikäinen.

    Juonen edetessä kertoja on koko ajan tarinassa lähellä. Hänen ajatuksensa nähdään, ja hänen tunteisiinsa lukija samaistuu. Lukija saa myös kuvan siitä, millainen kertoja on ihmisenä. Esimerkiksi kertojan luonteesta erottuu tietty kylmyys ja välinpitämättömyys. ”Minä hieman säikähdin, kun tönäisin muorin vahingossa liikkeelle huonekaluja siirrellessäni” antavat lukijalle käsityksen, että edesmennyt vanha rouva olisi jollakin tapaa osana sisustusta, eli kertojalle täysin merkityksetön.

    Suhteet vanhempien ja kertojan välillä vaikuttavat melko kireiltä. Vanhempien keskinäinen, riitaisa suhde on luultavasti ajautunut avioeroon, sillä isä ja poika ovat muuttamassa pois äidin luota.”Kotona vain riideltiin” kuvaa kertojan turhautuneisuutta kotona vallitsevaan sekavaan tilanteeseen, johon hän ei haluaisi enää palata. Poika ei kuitenkaan haluaisi muuttaa isänsä luo, sillä heidän välinen suhteensa näyttää olevan pahasti säröillä. ”Tuo lapsi ei osaa muuta kuin varastaa ja haistatella” kuvaa isän negatiivista ja jyrkkää asennetta lastaan kohtaan. Isän julmuus sekä poikaan kohdistuva väkivallan käyttö luo myös heidän välilleen syvää etäisyyttä.

   Kertojan asuinpaikkana on selvästi maaseutu, sillä novellissa mainitaan metsänlaita ja hyvin luminen maisema. Kertoja kuvailee myös vanhan Pehkosen muorin taloa mökiksi, josta löytyy monia entisaikaan liittyviä esineitä, kuten suuri raksuttava käkikello, ryijyjä ja keinutuoli. ”Emmehän kumpikaan tienneet, milloin meidät löydettäisiin” kuvaa myös, ettei lähistöllä asu ihmisiä. Tämä ei olisi mahdollista kaupungissa.

   Novellin kertoja on selvästi eksyksissä ja etsii omaa asemaansa perheessä sekä yhteiskunnassa. Naapuritaloon karkaaminen voi olla kapinointia, mutta se voi myös viitata huomionhakuisuuteen. Syvällä sisimmässään kertoja voi toivoa, että hän olisi merkittävämpi kuin unohdettu naapurinsa, minkä vuoksi häntä alettaisiin etsiä.

A9. Vanhempien ja lapsen välinen suhde runossa

Kari Hotakaisen runossa Tyypillisen tarina (Runokirja, 1998) kuvataan vanhempien väkivaltaista käyttäytymistä lastaan kohtaan, sekä sitä kärsimystä, jonka tämä on lapsen elämässä aiheuttanut. Runon puhujana toimii huonon kasvatuksen kohteeksi joutunut, lapsesta aikuiseksi varttunut, katkera ihminen.
     Runon nimi, Tyypillisen tarina, osoittaa puhujan pitävän perheessään tapahtuvaa väkivaltaa arkisena, elämään kuuluvana asiana. Tämän perusteella voisi olettaa puhujan jollakin tapaa myöntyneen kohtaloonsa ja vanhempiensa kuritukseen. Runossa näkökulma on kuitenkin toinen.
     Tyypillisen tarina -runossa puhuja käyttää jatkuvasti antiteesia kuvaillessaan vanhempiaan. Runon puhuja nimittää vanhempiaan äidiksi ja isäksi, mikä on tietyllä tapaa kunnioituksen merkki. Hän myös käyttää äidistään hellittelynimeä "höppänä", mikä voisi viitata lämpimiin väleihin. Kuvaus "limaiseen kurkkuunsa" kuitenkin luo äidistä ironisen, vanhan ja rupsahtaneen tupakoitsijan kuvan. Puhuja myös kuvailee äitiänsä avuttomaksi ihmiseksi, joka tunteitaan hallitsematta turvautuu väkivaltaan. Isäänsä puhuja taas viittaa kuvauksella "tikulla tökätty siili", mikä paljastaa isän äkkipikaisen luonteen. Tämä luo puhujan ja isän välille etäisyyttä. Sanoissaan ”sai pelkkä puhe sipulin kohtalosta hänet itkemään” puhuja kuitenkin puolustelee isäänsä ja asettuu tavallaan aiempia sanojaan vastaan.
    Puhujan kuvailun ristiriitaisuus voi johtua siitä, että hänen sisällään elää ikuinen haavekuva ehjästä perheestä sekä siitä, että hän sisimmässään kuitenkin rakastaa vanhempiaan - ovathan he hänen ainoat vanhempansa ja kasvattajansa. Toisaalta puhujan katkeruus ilmenee sanoissa "äitini isäni rakkaus, ne tekivät minusta vinkuran, väärän puun". Sanoista voi päätellä, että puhuja halveksii vanhempiensa käyttäytymistä ja että puhujakin on saattanut joutua turvautumaan samoihin rikkeisiin, joilla hänen vanhempansa pilasivat hänen elämänsä. Sanoissaan "ja vihan tunnen niin kuin se nälkäinen kulkukoira, jolle tarjottiin haudutettua remmiä" puhuja kuvaa sisällään mylviviä tunteita kulkukoiran tunteiden kautta. ”Nälkäinen kulkukoira” voi ilmentää sitä, kuinka puhuja ei ikinä saanut tarpeeksi rakkautta ja kuinka jotain jäi aina puuttumaan. Hän oli kuin nälissään rakkauden puutteesta. ”Haudutettu remmi” taas viittaa siihen, että puhuja sai vain huonointa tarjolla olevaa, ala-arvoista kasvatusta.
    Vanhempien ja lapsen välinen suhde on siis runossa hyvin ristiriitainen. Pääosin runosta saa kuvan, että lasta on kohdeltu kaltoin. Vanhempien näkökulmaa runossa ei ole esitetty, ja siten lukija asettuu lähes automaattisesti puolustamaan puhujaa.